Teemakuun kollaasi "keittiössä"

 Teemakuun kollaasissa oli aiheena keittiössä  klik ja jotenkin ei aihe antanut mitään kivaa ja uutta ideaa  eikä samoja vanhojakaan kiinnostanut tehdä. Yllä oleva on siis vanhaa tapaa tehdä eli kuvamuokkaus, alunperin kuvassa oli lusikka, haarukka ja veitsi.


Tämä alin on vain yksinkertainen kuvamuokkaus kukasta maljakossa, jonk asiis ensin piirsin,  ja  sit tein edelleen  vanhoja systeemejä käyttäen.

Aihe oli kiva, mutta mun aivoille oli nyt liikaa, en halunnut olla  mitään tekemättä sillä teeman alusta asti kaikki on tehtynä. Joten rimaa alittaen siis menin ja reippaasti.

Millin ota tuo alin kuva kollaasiin.

Kiitos Millin aiheesta ja kiitos komentoijille, seuraajille ja oikein ihanaa kesää kaikille teemalaisille tasapuolisesti!!


Blogin pito ei oikein enää kiinnosta, mutta teemojen takia tätä pidän pystyssä.







Kommentit

  1. Harmi, ettei blogin pito kiinnosta :( Oletko nyt enemmän facessa tai muualla?
    Itse jätin facen jo melkein kaksi vuotta sitten, ei vaan enää jaksanut sitä hektisyyttä. Blogeissa on rauhallisempi meno näin vanhemmalle ihmiselle :D

    Tuosta kuvamuokkauksesta tuli makea!!

    VastaaPoista
  2. Hienolta kyllä näyttää! Aurinkoista päivää♥

    VastaaPoista
  3. Kiva kun haluat olla mukana, haarukka,lusikka,veitsi muokkauksessa on viisarit jo tulevausuudessa :)
    Ei tule itsekään paljon muuta postattua kuin teemaa. Seuraavaksi rauhallisemmin kesäteemaillaan, jos huvittaa.
    Piristäviä aurinkoisia päiviä sinulle!

    VastaaPoista
  4. Älä unohda blogia. Pieni etäisyys hetken tauon jälkeen voi saada sinut sitten kaipaamaan blogia.
    Minulle kävi niin,. Jäähdyttelin blogia kokeilin face ja instaa, mutta sittemmin jätin ne Olen samaa mieltä Susun kanssa, ne ovat niin hektisiä, kaikki häviää nopeasti valtavaan tulvaan.
    Itselleni blogi on myös jonkinlainen "kalenteripäiväkirjasysteemi" vanhoista postauksistaan löytää paljon tarvitsemiaan esim. ajankohtia tapahtumineen.
    Näitä kirjoittamisa on kiva tehdä keittiössäkin!

    VastaaPoista
  5. Keittiö on minusta kiva aihe:) Ja ihan kiva tuo keittiökollaasisi:)

    VastaaPoista
  6. Ei oikein minullakaan inspistä syntynyt keittiöstä, mutta jotain sain aikaan, enemmänkin ministelyn avulla. Minulla tulee blogia käytettyä vieläkin aika paljon, jotenkin pidän siitä enemmän kuin facebookista.

    VastaaPoista
  7. Älä meitä nyt vaan jätä , kannattaa välillä kyllä pitää pieni tauko, mutta tule takaisin!
    Hyvää juhannuksen aikaa sulle!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit ja jätit kommentin.