Juureni-runosunnuntai
kiertäen, pyörien
katoavat ja nousevat
elävät juuri nyt
syvemmälle ja syvemmälle hakeutuvat
juuret
juureni
maan pintaa rikkovat
kuivassa halkeilevat
tuhansia vuosia aina uudelleen syntyvät
katoavat yöhön
sateeseen
aurinko vääristää varjot
juuret
juureni
yhä minussa lankana
värittömänä tuulahduksena
silmittömistä kasvoista
ne tulevat katsomaan
perääni
eteeni
sivulleni
ylös
alas
juureni.
-eh-
Runosunnuntai Kirja vieköön blogissa
Kiitos hienosta runosta Esther. Ajatus omista juurista on aika häkellyttävä juttu, kun oikein pysähtyy ajattelemaan. Kaikissa meissä elävät entiset sukupolvet, jollain tapaa. Ensi viikolla bloggaan sisällissota-aiheisista runoista - Neljänteen polveen, ja sitä lukiessa tämä juurijuttu mietitytti myös.
VastaaPoistaUpea kuva ja koskettava runo omista juurista <3
VastaaPoista"elävät juuri nyt
VastaaPoistasyvemmälle ja syvemmälle hakeutuvat"
Tuli tuosta ylläolevasta mieleen, miten lapsena/nuorena/aikuisena omat juuret eivät kiinnostaneet. Ei ollut mitään tylsempää kuin kuunnella menneitä tapahtumia, kun itse eli tässä ja nyt ja katsoi huomiseen, ei eiliseen.
Nyt on sitten toisin, niin kuin meille kaikille tuntuu käyvän. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän pohtii omia juuriaan. On muuttunut sellaiseksi ihmiseksi, jota nuoret eivät jaksa kuunnella :D
Komeat ja voimakkaat on juuresi, runosi myös hieno ja kertova.
VastaaPoistaJuureni kiinnostavat myös minua ja olenkin niitä paljonkin tutkinut.
Hieno kuva ja runo! Leppoisaa alkavaa viikkoa♥
VastaaPoistaKuva ja runo niin yhteensopivia, molemmat hienoja.
VastaaPoistaTaas minun kommenttini on kadonnut. Kommentoin tämän julkaistuasi, vaan ei näy. Vähälle aikaa, useassa blogissa, missähän lienee vika.
VastaaPoistaMitä me olisimmekaan ilman juuriamme? Vahva, upea tulkinta. Ehkä me juuriamme tarvitsemme, niin hyviä kuin heikkojakin.
Ja vaikkei juurtuisi minnekään, kulkevat ne mukanamme.