Olen luonto - runosununtai

Luonto se istuu olkapäälläni sitkeenä sissinä
sen tuoksut, voimat
sen monet kirjavat kasvot ovat minulle pyhä.

En halaa puita
minä olen puu
kasvan kerroskerrokselta kaarnaa
ikäni on näkyvissä vuosirenkaissa
roikkuvien lepänlehtien alla
siellä oli ennen sixpäk

Vuoripuro solisee
niistelen aivoni rippeitä nenäliinaan
en halaa vieläkään puita

Käärmeet luikertelevat uniini
otan ne vastaan
olenhan ennen ollut lohikäärme
tai olen sitä vieläkin
paksunahkaisempi vain

Kasvan hataria versoja
sydämeni lämpenee kuusamalle
myrkkyä se on sanotaan
no minä olen myös
kun suutun.

Olen yhtä luonnon kanssa
kaikki minussa on luomua
ikävä kyllä
harmaat juuret, mutta väärässä päässä
vinoon kasvaneet luuni
kurkottelen tähtiä mielelläni
niskani kiittää
mutta
en vieläkään halaa puita.

 -eh-


Kuva on teemakuun kollaasisin eräät työni, sopivat luontorunooni.


Kirja vieköön blogin Runosunnuntai