Runo valuu iholle



 

Kuin kallio se jää paikalleen
ei liiku
vain kuluu ajan saatossa.

Särmät jäävät tulevan alle
muuttavat muotoaan
kadottavat iskevän voimansa.

Unohdettuina
kunnes ne ylös kaivetaan
taiteena nähdään
luovana oikkuna sateen pieksemässä maassa.

Kuka muistaa kirjoittajaa
tai sanojen tarkoituksen,
kuka kuuntelee miten oksisto natisee myrskyn alla
vanhuuttako vai arkuuttako kitisevät.

Aika rullaa palloa
siirtäen pimeää valoa kohden
kuutamossa kissa naukuu
puut ovat varjoissa ylväät, vielä paikoillaan.

Kylmä käsi lepää
pitäen sanoja otteessaan
kunnes raketit ovat lentäneet
silloin kirjaimet alkavat tanssimaan.

Runo valuu iholle
jättäen kosketeltavat jäljet.


Oikein hyvää ja antoisaa, taiteellista, luovuuden täyttämää, iloista, idearikasta ja terveyttä
toivotan kaikille vuodelle 2018 !


Riitta aikoo Kirja vieköön blogissaan aloitella Runosunnuntai postauksia joka sunnuntai jotakin runoista, ja olen jo mukana, vaikka se vasta alkaa myöhemmin :) Taidan olla nopee, postaan tämän samaan aikaan uuden vuoden toivotusten kanssa.





Kommentit

  1. Ihana <3 Tämähän sopisi minun Runosunnuntain aloitukseen loistavasti! Ajattelin aloittaa jo 1.1. vaikka se maanantai onkin. Jos annat käyttää tätä, siirrän sen 7.1. kaavaillun myöhemmäksi...??

    Mutta hyvää uutta vuotta - hyvää runovuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ota vain käyttöösi ja se toinen sitten myöhemmin :) Kiitos Riitta!

      Poista
    2. Ihanaa! Saanko tuon kuvan ottaa myös?

      Poista
    3. Olet ihana! Runo valuu iholle on superaloitus. Ja sitten minua nauratti kun kuvasi oli 'Runohautomo 1' :DDDD Tulee ilmoille siis aamulla 1.1. Jess! Palataan siihen toiseen, väliin pari jotain muuta...

      Poista
    4. Pitäähän meillä kunnon Runohautomo olla :)

      Poista
  2. Hieno runo:) Oikein hyvää ja luovaa Uutta Vuotta 2018 sinulle:)

    VastaaPoista
  3. Kaunista! Tuokoon tämä uusivuosi tullessaan sinne kaikkea mukavaa♥ Hyvää uutta vuotta 2018♥

    VastaaPoista
  4. Kaunista ja upeaa.. Onnellista Uutta Vuotta 2018 sinulle♥

    VastaaPoista
  5. Runo valuu iholle...kaunista.

    Olen ollut offline jo jonkin aikaa, nyt palailen pikku hiljaa linjoille.

    Iloa ja inspistä vuoteen 2018!

    VastaaPoista
  6. Kiitos ma-te, enkuli, PÄden paja, Villa Tuta ja Susu kommenteistanne! Iloa tähän vuoteen kaikille tasapuolisesti!

    VastaaPoista
  7. Olet taitava kuvaaja sekä runoilija. Todella hieno runo.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit ja jätit kommentin.