sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Runosunnuntai ja fiktiota


 Sä tuijotat! Olen jo muuttunut fossiiliksi, tiedän tiedän en ole enää niin hemaiseva kuin ennen. Mutta tiedäthän että osaan edelleen laulaa ja vielä soinnikkaasti, tai saan muut laulamaan. Kerron erään tarinan:
- Olin noin 10 vuotias upea siipinen yksilö, kaikki tienoon kukot olivat kilvan ympärilläni sillä siihen aikaan 10 vuotta oli hyvä ikä, se kertoi arvosta ja viisaudesta. Nykyään meidän ikä mitataan muissa arvoissa, lähinnä munissa enkä minä omista yhtäkään, arvatkaa harmittaako. No sain syntymäpäivälahjakseni sanoa toiveen ja se toteutuisi. Minäpä keksin että haluan olla sellainen kana joka muistetaan aina ja jolla on arvoa koko loppuikä. Se toteutui.
Nyt olen sitten rahan säästölipas ja seison kaapin hyllyllä ja minut kyllä muistetaan aina, sillä minua kirotaan kun ei kerry mitään säästöön, tai ei minua kirota vaan lähinnä sitä ettei lippaassa ole koskaan mitään rahaa. Mutta minulla on arvoa, sillä henkilö joka minut nyt omistaa muistaa pyyhkiä minustakin pölyt ja hän laulaa niin tehdessään kuin minäkin silloin joskus, mutta hän ei ole niin hemaiseva kuin minä silloin ennen kuin aika muutti minut fossiiliksi, onkohan se tarttuvaa?
Entä  jos tuo laulava siivooja muuttuu myös ja tulee minun reviirilleni revittelemään, en jaksa kyllä kuunnella katupoikien laulua aamusta iltaan, se tuo liikaa muistoja nuoruudesta mieleeni ja sen kylkiäisenä arat sivut liiasta makaamisesta.


 Sus' kirjoitushaaste, ota kuva esineestä joka sinulla on kotona ja kirjoita fiktiivinen teksti siitä.




Katselen satoja parvekkeita, satoja jalkoja jotka niillä ovat kävelleet, istuneet iltaa auringon vaipuessa kaukaisuuteen. Satoja käsiä jotka ovat kaiteista kiinni pitäneet
ja minua alkaa huimata.

Heilun sinne tänne mutta en katso alas omiin jalkoihini, sillä ne eivät liiku vaan omat jähmettyneet paikoilleen jotta saan kuvattua tuota vastapäistä taloa, se on hotelli. Mitä tarinoita se pitääkään sisällään. Itse olin kerroksessa 16 ja kuvasin tätä rumaa monumenttia ja mietin ehkä se on jonkun mielestä kaunis, mutta ei minun joka rakastan värejä. Eikä mielikuvitukseni yllä noin korkealle.

Aamu valkeni utuisena, näin pienen pisteen meren sylissä
se läheni ja läheni, se sukelsi ja nousi pintaan
kuin omat unelmani kesästä
siellä oli haita sanoivat
en nähnyt kuin utuisen pisteen joka katosi
kun silmäni avasin.

-eh-

Runosunnuntai, kirja vieköön blogissa


Tuli nyt vanhat kuvat mukaan mutta uutta tekstiä, mukavaa sunnuntaita kaikille tasapuolisesti.!







10 kommenttia:

  1. Mukavaa sunnuntaita <3
    Tuo kerrostalokuva ahdistaa, enkä halua ikinä asua kerrostalossa. Asun mieluummin rivi- ja omakotitalossa. Tosin voin kiivetä vuorille ja tuntureille katsomaan ympäristöä, se on ihan eri asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mai, hyvä puoli noissa taloissa on, näkee kauas :)

      Poista
  2. Arat sivut liiasta makaamisesta :) Kanasen muistelo on mainio!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sopii mielestäni molempiin haasteisiin :)

      Poista
  3. Voihan kananen, toivottavasti iän mukana kuulo heikkenee ja pääset kuulemasta katupoikien laulua!

    Minä tykkään tuollaisista korkeista taloista, tuokin on ihan huikea. Jalat kyllä menevät alta, kun tähtää kamera kanssa korkeuksiin, mutta on se sen arvoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On noi korkeita, en voisi olla ylemmässä kerroksessa mahaa nipistelisi, mutta kun noita on paljon yhdessä on kyllä vaikuttava näky.

      Poista
  4. No jopas keksin hyvän haasteen, nää tarinat on toistaan parempia;)

    VastaaPoista
  5. Kanasen tarina on ihan. Minullakin oli aikoinaan tuollainen, mutta lasten pienet kätöset saivat sen murtumaan😊
    Huikea kerrostalo. Lähinnä tunnen heikotusta sitä katsellessa. Mietin etten voisi mennä edes parvekkeelle 16.kerroksessa. Korkeanpaikankammo estäisi sen. Monta tarinaa, monta ihmistä siihen sopii ja kyllä, sieltä näkee kauas, jos uskaltaa katsoa😬

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain tuon koristeen aikoinaan muistoksi.Kiitos maahinen :)

      Poista

Kiitos kun kävit ja jätit kommentin.

Kesäteema 1

Värit hävisivät jonnekin. Mieli on valoisa mutta nyt työt ovat mustanpuhuvia.  Erilaista :) Seuraava on ekstraa, ei siis minuun teke...