Tammikuun ekan runokuvat







Aloitellaan tämä uusi vuosi runokorteilla. Vaikka sävy hiukan surullinen tuossa toisessa kortissa, ei oloni ole kuitenkaan. Päinvastoin kaikki vielä edessä koko ihana uusi vuosi,  mitä se tuokaan tullessaan jää nähtäväksi mutta pääasia on elää hetkessä.

Tänään sain myös aloittaa ihania uusia kalentereitani joita olen hypistellyt jo pidempään. Yksi on tietenkin tuo MujaKa jonka teimme Millin kanssa, kalenteri vielä tarjouksessa nettipuodissa!  Tuo MujaKa on minulla päiväkirjana. Ja pari puutarhaan liityvää joissa on vinkkejä, toiseen en tee mitään merkintöjä se on sen tiedon takia minulla ja toiseen teen  enemmän puutarhaan, kasveihin ym säähän liityviä merkintöjä. MujaKaan teinkin jo ekat merkinnät, lupauksia en tee ikinä uutena vuonna mutta pyrin parantamaan oloani kuitenkin.


Onko sinulla tavoitteita tälle vuodelle?  Taiteilua tietenkin itselläni se on vakio, aika menee niiden parissa tiuhaan ja puutarha se toinen joka vie aikaa.

Runokortit ovat vanhoja toisesta blogistani otettuja etteivät ihan jää unoholaan. Näitä tulen tekemään lisää ja ehkä saan koottua runojani kirjaksikin jälleen ja haaveena koota novellini myös kansiin. Dekkarikin on valmiina kun vaan saisin sen painokuntoon, tosin mini sellainen sivumäärältään.

Tämä blogini on yhdistetty sekä taiteilleni etät kirjoituksilleni joten jatkossa näitä pikkutekstejä voi esiintyä. Suvussani oli eräs herrasmies nimeltään Leopold ja häntä olen käyttänyt tekstieni "lähteenä", hän tuskin pahastuisi oli sentään sen verran erikoinen persoona ja kuolemastaankin jo yli 70 vuotta joten voin hyvin häntä "hyödyntää", tosin tekstit ovat paljolti myös fiktiota. Hänen omia teoksiaan en käytä missään muodossa.

Iloa tähän uuteen vuoteen kaikille!


Kommentit

  1. Runokortit ovat tosi ihania.Tavoitteeni on ottaa itseäni kiinni niskkasta ja tulla mukaan haasteisiin.Iloita tästä päivästä ja katsoa rohkeasti eteenpäin.Hyvää alkanut vuotta sinulle ja blogillesi.

    VastaaPoista
  2. Ihania runokortteja :) Mukavaa uutta vuotta <3

    VastaaPoista
  3. Voi miten kauniita runokortteja♥ Kiva kun on kalentereita ja saa kirjoitella samalla vähän päiväkirjaa, niitä on niin mukava joskus myöhemmin sitten lueskella:) Ihanaa alkanutta vuotta, olkoon se oikein antoisa ja mukava♥

    VastaaPoista
  4. Upeita runokortteja! Mukavaa loppuviikkoa ja ihanaa alkanutta vuotta!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit ja jätit kommentin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kasvoja näkyvissä vai onko se vain mielikuvitusta?